19. helmikuuta 2018

Helsinki Horse Fair 2018 - Mielenkiintoinen ohjelmatarjonta ?

Kuva : Petri Mast / Helsinki Horse Fair 2016

Kovaa kyytiä lähestyvä HHF eli tutummin Helsinki Horse Fair koputtelee jo ovella. 2.-4.3.2018 järjestettävä, myös suuren suosion saanut messu tulee jälleen Helsingin suureen messukeskukseen, GoExpon yhteyteen.
  Onnekseni sain kuulla saaneeni tänä vuonna bloggaajapassin kyseiseen tapahtumaan, eli mahdollisesti olen tulossa messuille viikonlopun aikana ! En ollut ihan varma tulenko lauantaina vai sunnuntaina, joten tutkin todella paljon molempien tapahtuma päivien tarjontaa.
   Olin yllättynyt siitä kuinka laaja kirjo erilaisia hevoslajeja oli päässyt mukaan messujen tapahtuma tarjontaan. Karjanajonäytös, valjakkonäytöksiä, keppihevosia, ravihevosia että raviponeja, vikellystä sekä alpakoita löytyi listalta, vanhojen tuttujen eli esteratsastuksen sekä kouluratsastuksen lisäksi. Myöskään monipuolisia rotukavalkaadeja ei oltu unohdettu tänäkään vuonna.


Kuva : Petri Mast / Helsinki Horse Fair 2016

  Esteratsastukseen pääsee tänä vuonna tutustumaan lauantaina Prix de Ajalin-estekilpailun ohessa 120cm korkeudessa, ja sunnuntaina Prix de Horse Fair-estekilpailun päättäessä messut upeassa 125-130cm korkeudessa.  Myös sunnuntaina oli kiva ohjelma lisä ; Prix de Kilon Ratsastuskerho 50v, jossa ponit ja kenttähevoset ottavat mittaa toisistaan 100-105cm korkeudessa. Mielenkiintoista nähä kumpi vie ; ketterät ponit vaiko kokeneet kenttähevoset ?

 Kouluratsastuksen tarjontaan olin hieman pettynyt, sitä oli vain yksi esitys / per päivä. Lauantaina Kouluratsastuksen portaat valtaa Ajalin Arenan tunnin ajaksi, jonka selostaa tuttuakin tutumpi Marko Björs. Mukana on myös tuomari Irmeli Summanen, joka kertoo tuomarin näkökulmasta havaittavia asioita esityksessä mukana olevista ratsukoista.
  Sunnuntaina kouluratsastusta esitellään Suomenhevoshurmuri Salmiakki Pojan ja ystävien kanssa Ajalin Areenalla noin 45 minuutin ajan. Iso plussa siitä että meidän maan oma rotu on esillä näytämässä taitojaan myös kouluaitojen sisäpuolella, eikä vain raviradalla ravatessa esimerkiksi Vincennesissä, jossa juuri juhlittiin hienoa suomalais voittoa !

Raviurheilukin oli tullut tänä vuonna hieman enemmän esille kuin edeltävinä vuosina. Silti vieläkin hieman kysymysmerkkiä toi se, että miksi näinkin iso sekä suosittu laji on vain kolmella eri ohjelmanumerolla esillä meidän hevosihmisten keskuudessa ?  Onneksi on kuitenkin edes nämä kolme pientä ohjelmanumeroa, onhan sekin kuitenkin tyhjää parempi.  Lauantaina ensimmäinen ohjelmanumero raviurheilun kantilta on Ajalin Arenalla Ravien huumaa-esitys, jossa tutustutaan raviurheilun tarjontaan.  Sunnuntaina esittelyyn pääsee raviurheilun yksi menestyneimmistä ideoista, eli Raviliiga - Hevosen omistaminen uudella tavalla. Viimeisin, muttei vähäisin raviurheilun esiintymisnumero on uudelleen Raviurheilun huumaa
Toivon syvästi, että ensi vuodeksi myös tähän lajiin olisi panostettu enemmän sekä vielä monipuolisemmin kuin tänä vuonna.

Myös meidät hevosbloggaajat on huomioitu tänä vuonna myös ohjelmassa. Lauantaina palkitaan Playsson.netin avustuksella vuoden 2017 parhaimmat hevosblogit. Kategorioita on seitsemän kappaletta, joissa on mielestäni mukavasti niin uusia nousevia bloggaajia kuin vanhoja konkareitakin.  Palkintotilaisuus on infolavan luona 16:50-17:10 välisenä aikana. Samaan aikaan myös Playsson.netin omalla osastolla (1c11) on ohjelmaa Hevosblogit valokeilassa, jossa piinapenkkiin pääsee kolme eri blogistia. Tänä vuonna nämä blogistit ovat Pihla Parikka (Koukussa viiteen askellajiin) , Tytti Lind (Pieniä Kavionjälkiä) sekä Essi Huida (The Little Pink Pony).  Piinapenkkiä juontaa tuttu Kylmäverisen Unelman bloggaaja Katri Vesala.

Kirjoittamaani listaani pääsi myös perinteisten have to see-asioiden lisäksi myös monenlaisia eri ohjelmanumeroita mitä tapahtuu infolavalla ;
  • Varuste uutuudet, infolava, lauantaina 12:30-12:50 sekä sunnuntaina 13:20-13:40
  • Luonnollinen hevostaito, infolava, lauantaina 12:50-13:25 sekä sunnuntaina 12:30-13:05
  • Eläinavusteinen terapia (-toiminta, kasvatus- ja kuntoutustyössä), infolava, lauantaina 16:00-16:30 sekä sunnuntaina 15:00-15:20
  • Ratsastajan kunto ; onko harjoittelusi suunnitelmallista ? Infolava, lauantaina 17:10-17:40 sekä sunnuntaina 16:00-16:30
Kuva : Petri Mast / Helsinki Horse Fair 2016

Ohjelma numeroiden lisäksi ei kannata unohtaa hyvää shoppailu mahdollisuutta kyseisessä tapahtumassa. Myös myyntikojuja on tuttuun tapaan tulossa tapahtumaan, sekä tarjoamaan erilaisia varusteita niin hevosihmisille kuin hevosillekin.

Parin viikon päästä jokaisen nokka kohti siis monipuolista sekä mielenkiintoista Helsinkiä, sekä Helsinki Horse Fairia, tavataan siellä !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti