3. lokakuuta 2017

Tulevaisuuden suunnitelmat - onko sellaisia ?



 Kuinka vaikeaa onkaan laittaa kaikkia ajatuksia yhteen postaukseen, ja vieläpä niin että lukijat saavat niistä selvää.
Yllättävän vaikeaa, oikeasti.
 Syksy ja ihana ruska-aika on täällä, maastoillessa nenään pistää metsän raikas tuoksu, kuuloon muuttavien lintujen laulu sekä silmiin ihana väriloiste keltaisen, punaisen sekä ruskean eri vivahduksia.

Hevosille kuuluu pääsääntöisesti hyvää, mitä nyt ovat saaneet ihan kivan tasaisesti liikuntaa sekä kengät ovat pysyneet hyvin jaloissa. Suuremmilta haavereilta ollaan vielä tähän päivään mennessä vältytty onneksi, kopkop. Oman terveyteni perukoilla ei ole tapahtunut minkäänlaista muutosta, vaan edetään päivä kerrallaan, ilman suurempia suunnitelmia tulevaisuutta varten. Ensi viikolla toivottavasti selviää jo jotain, sillä tämä viikko ollaan ahkerasti käyty erilaisissa tutkimuksissa. Ainut mitä tiedetään on, että pitää valmistautua mahdolliseen leikkauspöydälle joutumiseen. Eli se tarkoittaa sitä, että itse hevosten liikutukseen voi tulla itseni puolesta pientä katkosta, mutta ei maalata sen enempää piruja seinille ennen kuin tiedetään mikä se kohtalo nyt oikeasti on.  Turhauttavan raskasta olla sairaslomalla ja pyöritellä peukaloita. Pääkoppa kyllä toimii, mutta kroppa ei ole täydessä terässä mikä raastaa itseäni enemmän ja vähemmän.

Tex on nyt löytänyt todella hyvin lyhyessä ajassa Amandan kanssa yhteisiä nappuloita sekä sävelmiä. Jokainen ratsastus ei ole enää vain johtajuus kyselyä, vaan nyt voidaan jo hyvin keskittyä itse työntekoon. Olen todella tyytyväinen siihen, että Amanda ei ole luovuttanut ruunan suhteen, vaikkakin se osaa olla välillä hieman haastava ja aivoja raastava tapaus. Mutta sen kanssa kun löytää yhteisen sävelen, se palkitsee tuhottoman paljon. Tämä ei kuitenkaan sitä tarkoita, että heidän yhteinen elämä olisi vain pelkkää ruusuilla tanssimista, vaan pikemminkin sitä, että nyt voidaan aloittaa pikku hiljaa oikeasti töiden teko, ja alkaa hiomaan näitä kahta paremmin yhteen sekä ymmärtämään toisiaan.
   Paljon ollaan jo edetty, mutta vielä on paljon töitä edessä.

Repa on myös liikkunut nyt suhteellisen tasaisesti, eikä jalka ole oireillut onneksemme ollenkaan liikutukseen. Jalkojen huolto molemmilla on ollut nyt hyvin tärkeää. Myös Repan paino on ollut kovassa tarkkailussa muuton jälkeen, ja se on tuottanut myös hyvin tulosta. Matkaa sporttiseksi harrastehevoseksi vielä toki on, mutta nyt ainakaan hevonen ei näytä ihan niin syöttöporsaalta kuin kesällä. Myös satulavyö menee jo paremmin kiinnitse, eikä satula itsessäänkään tunnu enään naftilta, vaan sopivalta. Myös jalan takia tämä paino on pakko pitää kuosissa, sillä jokainen liikakilo hevosella ei ole ainakaan milläänlailla hyväksi jalalle. 
  Nyt kun itse olen ollut puolikuntoinen tovin aikaa, olen hieman miettinyt Repallekin vuokraajaa, mutta jokseenkin olen sen asian vain laittanut jäihin, koska en tiedä haluanko välttämättä kuitenkaan sille vuokraajaa. Toisaalta se helpottaisi jonkin verran sekä hevonen tienaisi omia "kaurarahojaan" , mutta omat pelot ja ajatukset hieman ovat ristiriidassa tämän asian kanssa, jonka vuoksi päätinkin että liikuttelen hevosta niin paljon itse vain kuin pystyn ja muuten se sitten saa vielä olla kevyemmällä, niin kauan kuin vain sen pääkoppa antaa periksi. Hevonen ei onneksi kuole siihen että pääsee kevyemmällä, mutta tulevaisuuden tavotteisiin se tekee kovasti rakoa. Mitään ei kuitenkaan voi tulevaisuudenkaan kannalta suunnitella ennen kuin saan itseni kuntoon, joten niillä suunnitelmilla ei juuri nyt ole mitään väliä.
       Nyt vain täytyy elää tässä hetkessä, päivä kerrallaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti