14. lokakuuta 2016

Kun vaan uskoo, eikä lakkaa yrittämästä..

..Voi toteuttaa unelmansa, sekä tavoitteensa. 
Haasteet on tehty voitettavaksi.

Viime viikon sunnuntaina osteopaatti kävi Texin hoitamassa, ja isoin ongelma kohta oli ristiselässä, sekä satulan takakaaren kohdalla, jotka aiheuttivat kaikki muut kipu paikat. Tietysti, kun hevonen alkaa varomaan yhtä aluetta, rasittaa se toista aluetta selkeästi enemmän, tehden myöhemmin sen toisenkin alueen kipeäksi, totta kai. Samahan pätee ihmiseen ; jos esimerkiksi toinen jalkasi on kipeä, varaat siihen vähemmän painoa sekä yrität käyttää sitä vähemmän, jottei siihen sattuisi niin paljoa. Ja miten se toinen jalka ? Totta kai se sitten on käytössä sekä rasituksessa paljon enemmän, kun yrität väistellä toisen jalan käyttöä. 
Samoin lantio oli aavistuksen vino, joka selkeästi suoristui parempaan suuntaan hoidon jälkeen, ja hoitopaikalta äitini taluttaessa hevosta tarhaan katsottiin takaa päin hevosen liikettä osteopaatin kanssa, ja ero oli huomattava, niin askeleessa kuin lantion suoruudessa.
 Osteopaatti sai hyvin avattua kipeät paikat ja hoidettua. Nyt seuraaviksi ohjeiksi saatiin lepoa päivän verran, niin että hevonen vaan tarhailee ja liikkuu oman mielensä mukaan, ja sen jälkeen pari päivää liinassa juoksuttelua, jonka jälkeen hevosen mukaan paluu normaaliin liikuntaan. Tässä vaiheessa jo mietin, onko kaikki oikeasti ollut näin pienestä kiinni ? Että mulle palautettiin "paskana ollut hevonen", sen takia ettei sitä haluttu hoitaa / auttaa ? Että toinen olisi joutunut monttuun sen takia, että uskottiin muita, eikä kokeiltu edes auttaa hevosta ? Miksi ?  Nämä kysymykset, kaiken tämän jälkeen on jäänyt kummittelemaan mieleeni, uskokaa tai älkää. 

Ekana päivänä kun saatiin Texin kanssa juoksuttaen liikkua, pieni epäilys kaivoi mieltäni ja stressasin jo silloin "entä jos se ei ole yhtään sen parempi ? Jos se on taas samanlainen kuin tullessaan meille ; Käskytettävä eteenpäin että liikkuisi ? Entä jos se ei parantuisi ? " . Kuitenkin ajatusten pyöriessä päässä, otettiin ruunalta loimi niskasta, laitettiin suojat jalkaan ja otettiin ruuna liinan päähän, ja lähdettiin kentälle. Kentällä ekana kävelyttelin taluttaen ympäriinsä hevosta molempiin suuntiin noin kolmisen kierrosta, kunnes mentiin sitten kävelemään ympyrälle. Hevonen meni jo tällöin selkeästi korvat hörössä, rennosti eteenpäin, omalla moottorilla, joka oli jo selkeä muutos ensimmäiseen juoksutuskertaan verrattuna kun ruuna meille tuli. Pyysin ravia, hevonen nosti korvat hörössä ravin ja ravasi pitkästä aikaa rennosti, tyytyväisen näköisenä ympyrällä.  Sama toiseen suuntaan, samanlainen reaktio kuin toiseenkin suuntaan. Tässä vaiheessa kirjoittaneen oli vaikea pidätellä hymyään.
Pyysin laukkaa, ruuna nosti rauhallisen laukan, ja pärski. Se tahti oli matkaa voittava, rauhallinen ja rento. Sama toiseen suuntaan. Ei tämä voinut enään olla totta.
Ravailtiin vielä laukkojen jälkeen molempiin suuntiin kunnes lähdettiin loppukäynnit kävellen taluttaen tekemään maastoon. Hyväntuulisuus paistoi meistä molemmista kuulema. 

Talliin päästessä en voinut vielä sanoa sanaakaan, laitoin hevosen takaisin tarha kuntoon, syöttelin vähän porkkanaa kiitokseksi, ja annoin lämpimän melassiveden juotavaksi. Vähän venyteltiin vielä ennen tarhaan menoa, kuten ollaan aina tehty.

Sama toistettiin seuraavana päivänä, samanlaisella tuloksella. Lenkin jälkeen syöteltiin taas porkkanaa, juotiin vähän melassivettä sekä paineltiin kevyesti selkää, joka ei reagoinut mitään, ei minkäänlaista aristusta / jännittämistä. Laitoin vielä varmuudeksi lämpölinimenttiä ns ongelmakohtiin, ja vein ruunan taas takaisin ulos. 

Tuli torstai, eilinen. Tapahtui se, mitä epäilin, että tapahtuuko ollenkaan. 
 Vaikka matka olikin, pieni metsälenkki ympäri, näki hevosesta sen olevan aivan erilainen kuin tullessaan. Nyt se meni korvat hörössä, pärskien eteenpäin pitkin kapeaa metsäpolkua, niin että sitä joutui pikemminkin välillä vähän jarruttelemaan, jottei ihan ravilla menty eteenpäin.
Sen jälkeen, oltiin molemmat yhtä hymyä.


Kiitos Tiina hevosen hoidosta, olet korvaamaton ♥
Vihdoin, voin jo pienesti huokaista ja sanoa,
 että nyt mulla on Tex taas kotona, omana itsenään ♥

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti