27. heinäkuuta 2018

Huoltoa se hevonenkin vaatii

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/
Ainahan sitä jokainen hevosenomistaja toivoo ettei tarvitse soitella saatika käydä klinikalla muuten kuin pakolliset rokotukset sekä hampaiden raspaukset tekemässä. Harvemmalla kuitenkaan on niin hyvä onni että näin pääsee hevosensa kanssa menemään, vaan jokainen hevonen tarvitsee joskus sitä pelastavaa enkeliä tai tuomion antajaa, joksi myös eläinlääkäriksi kutsutaan. Meillä on ollut nyt liikuttelu hieman vähäisempää sillä hevonen ei ole liikkunut mielestäni hyvin takapäästä, ja on ollut sieltä aika kökkö. Askel ei ole pitkää ja sulavaa, vaan töksähtelee kuin ponilla konsanaan mikä on todella outoa, koska onhan kyse isosta hevosesta jolla pitäisi olla pitkä, matkaa voittava käynti.  Hieroja myös sanoi että takapäästä löytyi merkittäviä jumeja, jonka myöden klinikka käynti tuskin olisi pahitteeksi. Hierojan sanaan uskoen kaivoin puhelimen esille sekä varasin Repalle klinikka ajan tuohon viereiseen kylään. Ohjeiksi saatiin ennen klinikkaa liikutella hevosta sen mukaan miltä se tuntuu sekä mennä sen sallimissa rajoissa. Tästä syystä sitten köpöteltiin viikon verran maastossa, sekä pari kertaa käytiin kentällä pyörähtämässä höntsäilyn merkeissä.

Pian kuitenkin perjantai koitti ja suunnattiinkin klinikalle. Kaikesta jännityksestäni hevosen lastaamiseen liittyen oli aivan turhaa sillä Repa käveli korvat hörössä kiltisti perässäni traieriin, ilman että liiskasi varpaani. Klinikalle ajoaikaa kertyy noin 40 minuuttia joka menikin tosi nopeasti, joten saatiin jättää Repa karsinan odottelemaan klinikalla eläinlääkäriä joka oli myös puolitoista tuntia myöhässä. Siinä kerkesi hyvin Repa syömään päiväheinät sekä me hakemaan välipalaa läheiseltä huoltoasemalta.

 Kun lekuri vihdoin saapui aloitettiin tutkiminen liikkeessä, joten lähdettiin maneesiin ensin juoksuttamaan Repaa liinassa ja sen jälkeen tehtiin taivutuskoe. Liike varmisti epäilyksemme, ja eläinlääkärikin oli samaa mieltä että takapolvet ovat tällä hetkellä ruunan vaivana.
   Juoksutuksen sekä taivutuksen jälkeen suunnattiin takaisin päärakennukseen jossa kuvattiin ensin Repan takajalat sekä katsottiin ne ultralla. Jaloista itsessään ei paljastunut mitään uutta kuvista taikka ultrasta, joten pystyimme hyvin piikittämään takapolvet sekä kintereet.
  Olin hieman hämmentynyt että kuinka meille sattui taas niin että hevosesta löytyi jotain "vikaa" , jolla tarkoitin siis piikitystä, johon eläinlääkäri hieman naurahti ja totesi että jokaisessa käyttöhevosessa on aivan varmasti jossain kohdin vikaa enemmän ja vähemmän, se on eri asia kuinka moni haluaa hoidattaa ja tutkituttaa hevostaan sekä lisätä käyttöikää huollattamalla sitä. Eihän kukaan aja autollakaan samoilla öljyillä koko elämää vaan nekin on säännöllisesti vaihdettava ja huollettava jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä.  Tämän kuullessani hieman tunsin oloni helpottuneemmaksi, ja näin ollen pystyin nukkumaan seuraavana yönä.  Myös kaiken tiimellyksen keskellä tutkittiin selkä, sekä ihme pahkura Repan takapäässä, joka osoittautui tuber sacraleksi, joka oli vain normaalia selvemmin näkyvissä, muttei ollut mitään vaarallista. Kuulema toisilla hevosilla se näkyy paremmin kuin toisilla, ja kuten kaikki ruunan nähneet tietävät, ettei se tosiaankaan ole rakenteeltaan mikään kedon kaunein, niin tästäkään ei tarvitse huolestua. 

Mitään sellaista ei siis löydetty minkä pitäisi estää normaalin harrastehevosen käyttöä missään määrin, kunhan muistaa vain venytellä sekä pitää hyvää lihaskuntoa sekä säännöllistä huoltoa yllä. Nythän meillä on käynytkin kerta kuukauteen hieroja, josta on ollut meille iso apu puolin jos toisin.  Jatko klinikalta poistuessamme oli niin että 10 päivää hevonen sai olla tarhalevossa, ja sitten piti palata asteittain normaaliin liikutukseen takaisin. Kahden - kolmen viikon päästä olisi uusinta piikityksen suhteen, sillä kyseessä oli isompi tulehdus johon ei auta kerta luontoinen piikitys vaan yleensä vaatii toisen kerran kunnolla parantuaakseen.  Kotiin lähtiessä Repa oli sitä mieltä että oli tarpeeksi kauan jo seisoskellut ahtaassa pakkopilttuussa, joten hän ei menisi traileriinkaan. Pienen mietinnän jälkeen se kuitenkin kiltisti käveli perässäni koppiin ja päästiin lähtemään kotiin.

Nyt takana on siis viikko lepoa, ja hevonen on selkeästi paljon pirteämpi sekä uteliaampi kaiken suhteen. Jalatkaan ei meinaa pysyä maantasolla tarhassa, vaan olisi mahtava vain mennä sekä liikkua kovaa ja korkealta. Hevosen liike on parantunut selkästi paremmaksi, mutta aivan priimaa se ei mielestäni kuitenkaan vielä ole. Katsotaan miltä hevonen alkaa näyttämään ensi viikolla kun saadaan alkaa liikkumaan normaalisti ratsain.
 Eilen olin myös kahden talliystäväni kanssa samaisella klinikalla kuuntelemassa luentoa hevosen selästä sekä hevosen mekaniikasta.  Aloitettiin ihan perinteisellä teoriaosuudella, jonka jälkeen luennon pitävä eläinlääkäri näytti luennon aiheen demohevosilla, ensin maastakäsin sekä sen jälkeen ratsain. Tästä inspiroituneena tuskin maltan odottaa ensi viikkoa että saadaan alkaa itse käyttämään ja kokeilemaan näitä vinkkejä !

15. heinäkuuta 2018

Kaksi vuotta yhteistä taivalta

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/

Tasan kaksi vuotta sitten muistan kuinka jännittynenä ja samalla niin onnellisena kävelin tallin käytävää edestakaisin, odottaen että pihaan saapuisi hevoskuljetusauto. En pystynyt edes miettimään, että olisin istunut ja odottanut jossain nätisti, vaan aivan koko ajan oli pakko kävellä ja tehdä jotain. Kuinka uuden hevosen tuleminen on aina niin jännittävää ! Kello meni reilusti yli tunnin sovitun ajan, joka vielä entisestään tuntui lisäävän jännitystä. Pian tummanpunainen hevosauto kurvasi pihaan, josta ensimmäiseksi hevostilasta asteli ulos kimo hevonen ja sen perässä Repa. Ruuna oli aivan ihmeissään uudesta paikasta, mutta kiltisti pysyi nahoissaan ja tuli perässäni talliin sille suunniteltuun karsinaan. Olin yhtä hymyä siitä lähtien, kuten äitinikin totesi naamani "paistavan kuin naantalin aurinko", mutta kukapa nyt ei hymyilisi kun on saanut pihaan juuri uuden hevosen ja vieläpä sellaisen josta on haaveillut ties kuinka kauan ?
Siitä lähti meidän yhteinen taival virallisesti liikkeelle.

Mutta mihin me ollaankaan päädytty ?
Nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu ettei me mitään suuren suurta olla tavoitettu, ainakaan mitään voittoja ja ruusukkeita kisoista, mutta meidän yhteistä sidettä ollaan vahvistettu sekä luottamusta kasvatettu. Välillä luottamus on saanut hieman kolauksia etenkin ratsastajan osilta, mutta avun ja viisaampien ihmisten kera sitä on kasvatettu takaisin. En kuitenkaan ikinä uskonut että löytäisin näinkin kivan harrastuskaverin sekä ystävän itselleni kaikkien epäonnistumisten jälkeen. Vaikka ruuna ei itsestään mitään ilmaiseksi anna, se on silti todella anteeksi antava ja umpikiltti ettei varmaan toista samanlaista satu koskaan eteeni. Jokaisella ratsukolla on kuitenkin varmasti ne heikkoutensa, ja meilläkin niitä löytyy, mutta kovasti ollaan yritetty saada niitä muutettua positiivisempaan suuntaan.

Miten nyt tästä eteenpäin ? 
Päivä kerrallaan eletään eteenpäin ja yritetään nauttia kaikista niistä yhteisistä hetkistä. Haaveita on monia, sekä suunnitelmia mutta edetään niitä kohti hevosen ehdoilla. Aina olen kuitenkin haaveillut pääseväni taas kisaamaan joskus, mutta oma terveyteni on heitellyt niin paljon, että sen toteutus on hieman jäänyt. Mutta samalla sitä on oppinut arvostamaan niitä pieniäkin hetkiä kun vaikkapa pääsee tallille edes harjaamaan hevosta tai vaikka kävelemään käyntiä ihan selästä käsin metsään. Toivotaan että terveyteni menee nyt vain parempaan suuntaan, jotta pääsisin toteuttamaan itseäni sekä meidän yhteisiä haaveita todeksi.

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/

30. toukokuuta 2018

Toukokuun viimeisiä päiviä viedään !

c. Ida Laine,
idalaine.kuvat.fi
Ahkerasti ollaan koko toukokuu treenailtu. Hyvin saatiin viikottainen valmennus esteillä mahdutettua lähes jokaiselle viikolle meidän ohjelmaan. Pieni toivon kipinä ikuisuuden kestävästä laihdutusprojektin etenemisestä pilkahti. ja toivon mukaan saadaankin nyt kesän aikana hyvin kiloja karistettua. Repa ei tänä vuonna "pääse" laitumeen, sillä haluan saada hevoselta ylimääräisiä kiloja karistettua sekä kuntoa kasvatettua. Niin ruuan perään oleva sekä ruuan hyvin käyttävä ruuna saa nyt siis tyytyä syömään vihreää liinan päässä rajoitettuja aikoja. Tallillamme ei ole oikein puolipäivä laidun mahdollisuuttakaan, ja laitumet ovat todella ravintorikkaita sekä reheviä, ettei oikein ole mahdollista mikään muukaan diili.

Repa on hyvin liikkunut myös niinä päivinä kun itse en ole päässyt tallille Julian avustuksella. Nyt myös itse en ole saanut viiteen päivään ratsastaa, niin olen tallilla pörrännyt ja pyytänyt tallilaisemme Idan Repan selkään, jotta ruuna saisi tarvittavat liikuntansa. Idan ratsastus Repalla on tapahtunut niin että olen itse paikan päällä, keksimässä ratsukolle sopivia tehtäviä sekä ohjeistanut heitä. Hyvin on homma toiminutkin, ei ole ollut valittamista vaan päinvastoin ilo katsoa kun ratsastaja pääsee hommiin oman hevosensa ollessa kevyemmällä käytöllä ja oma hevonen liikkuu vaikkei itse omistaja siihen nyt pystykkään. Tänään kuitenkin toivon mukaan ratsastuskielto loppuu, mutta katsotaan mitä lääkäri sanoo. Pidetään siis peukut pystyssä että pääsen pian taas itse ruunan selkään !

Vapaapäivät menee hyvin siinä kun suunnittelee ja katsoo mitä on tulossa.  Ensi viikolla toivon mukaan on kengitys, seuraavana päivänä ruuna saa taas hieronnan sekä akupunktiota sekä loppuviikosta valmennusta. Myös klinikkareissu on tehtävä huollon puolesta, sillä rokotukset sekä hampaat on hoidettava ajantasalle piakkoin, eli rahan menoa löytyy, mutta sitähän tämä on ; kovin kallis harrastus, mutta kuitenkin sellainen elämäntapa mistä ei osaa luopua. ;)


c. Ida Laine
idalaine.kuvat.fi


5. toukokuuta 2018

Lihashuoltoa ja neuloja

Kuva: Saara Juutilainen, Ohjaksissa

Vappu tuli ja meni muiden juhliessa sitä ulkona, kun itse tarrauduin tukevasti pöntön reunoihin. Ihana vatsatauti iski jostain, ja piti kourissaan lähes viikon ajan.  Lääkärillä käytyäni sain hyviä jippoja helpottamaan oloa, mutta itse tautia ne eivät vieneet pois. Oli vain pakko sairastaa ja toivoa taudin lähtevän pian pois. Mutta mikä onkaan parempi idea, samalla kun itse yrittää toipua niin huoltaa hevosta. Meille tuli vihdoin ja viimein kaivattu hieroja keskiviikkona tallille, joka käyttää myös hieronnan ohella akupunktiota.

Alku fiilikset hieronnasta oli hieman jännittyneet, sillä mietin syvästi mitä Repa mahtaisikaan sanoa tästä hemmottelusta, että pitäisikö se siitä vai inhoaisiko se sitä yli kaiken. Näin jo sieluni silmin kuinka Repa näyttäisi parastaan hierojalle pakenemalla paikalta, niin kuin teki vieraalle kengittäjällekkin joka tuli vain hevosen vierelle seisomaan, josta Repa olikin sitten vähän toista mieltä.. Jokaisessa hevosessa toki on ne ns huonot kohdat joita ajan kanssa yritetään parantaa, ja tämä käytös on varmaan yksi ja ainoa miinus ruunan kohdalla.

Homma aloitettiin ensimmäisenä hieronnalla, jossa todettiinkin niiden kohtien olevan jumissa mitä epäilinkin kun pyydettiin hierojaa käymään. Kuten oli arvattavissa, koko lihaksisto kaipasi säännöllistä huoltoa, ja se lisätäänkin nyt must to do-listaan, niin että se tehdään säännöllisin väliajoin. 
   Itse neuloista hevonen ei sanonut mitään, rentoutui vain silmissä mikä oli positiivinen yllätys, sillä odotinkin vähintään hevosen lentävän kattoon ja katoavan paikan päältä mutta turhaan, onneksi.

Seuraavana päivänä, eli torstaina meillä oli toisen etukengän paremmin kiinnitys operaatio meneillään, jonka piti olla helppo, simppeli sekä nopea, mutta loppupelissä siinä menikin kauemmin kuin kuviteltiin, mutta pääasia oli että naulat saatiin oikeaan paikkaan. Nyt voidaan vain toivoa että kenkä pysyy paikallaan tulevaan kengitykseen saakka.  Muuten torstain ruuna sai viettää vapaana hieronnan johdosta. Olemukseltaan ruuna vaikutti normaalia enemmän rauhallisemmalta sekä levollisemmalta.

Loppuviikon Repa saa liikkua kevyesti, vähän sen mukaan millaiselta se tuntuu. Itse olen käymässä mökillä näin viikonlopun ylitse, mutta Repa pääsee hyvin liikkumaan tallilaisemme Julian avustuksella. Katsotaan miten hieronta vaikuttaa nyt ruunaan. Seuraava hieronta onkin noin kuukauden päästä seuraavan kerran.

22. huhtikuuta 2018

Vieraileva pilotti ankean sään armoilla


Perjantai alkoi älyttömällä talon siivous operaatiolla, eikä tilannetta helpottanut ainakaan kaksi juoksuista koiraa. Näin jälkikäteen jopa pohdin, oliko siivoamisesta ylipäätänsä mitään hyötyä, sillä täällä näyttää nyt näin sunnuntai iltapäivästä aikalailla samanlaiselta miltä näytti perjantaina ennen kuin aloin siivoamaan asuntoamme. No mutta, ei se mitään, olipahan tässäkin taloudessa hetkellisesti jopa todella siistiä !  Siivoamisen jälkeen lähdettiinkin juna-asemalle, meidän ihanaa luumäkeläistä vierasta, eli Saaraa (linkki blogiin ) vastaan. Siitä sitten kaupan kautta kotiin grillaamaan, ja pölisemään kuulumisia yö myöhään saakka.

Lauantai aamulla suunnattiin avuksi Rahulan Rehulla järjestettävään match showhun, jossa toimin kehäsihteerinä, ja Saara oli vähän kuin yleismies-jantunen nimikkeellä paikan päällä.  Kylmä tuuli sekä sadekuurot verotti osallistujia aikalailla, joten koko tapahtuma oli hyvin paketissaan parin tunnin päästä. Mätsärin jälkeen pysähdyttiin vielä kotimatkalla Veljekset Wahlstenin 100-vuotis syntymäpäivillä, jossa oli jos jonkinlaisia tarjouksia. Itselleni sieltä lähti mukaan rain busterin vuoreton sadeloimi 30e, sekä fleeceliivi 5e äidilleni. Vietiin sen jälkeen ostokset kotiin, ja lähdettiin läheiseen Bus burgeriin syömään suuret hampurilaiset kitusiimme, jotta jaksaisimme touhuta loppupäivän tallilla.

Syötyämme kunnolla itsemme lähes ähkyyn saakka, vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme tallille. Keli ei matkalla näyttänyt kovin lupaavalta, sillä välillä vettä satoi niin lujaa ettei meinannut nähdä kunnolla eteensä saatika tietä ollenkaan. Tallin pihassa hieman ripotteli ja tuli sellaisia kuuroja että satoi vähän rankemmin, mutta Repan varustuksen aikana keli hieman parantui, ja päästiin ratsastamaankin lähes kokonaan ilman sadetta. Pieni ripaus tuli jossain välissä vettä mutta hyvin pienesti, onneksi. 

Ekana selkään kipusi vieraileva tähtemme, eli Saara. Vähän pieniä vinkkejä heittelin siinä samalla Saaralle, että mitä siellä kannattaa tehdä jotta ruunan saa toimimaan vähän jouhevammin ja ettei se tuntuisi aivan rautakangelta, siinä ohella kun yritin räpsästä parit kuvat tästä parivaljakosta muistoksi.  Loppua kohden meno näytti silmääni kivalta ja Saarakin näytti hieman rentoutuvan selässä. Saaran mielipide  Repasta oli se, että ruuna oli iso, ei niin korkeudeltaan mutta rakenteeltaan raskaampi kuin hänen Hugonsa, joka totta kai piti aivan paikkaansa, kun molemmat hevoset olen itsekin nähnyt. Ratsastettavuudeltaan erilainen kuin mihin oli tottunut, joka hieman aiheutti alussa ehkä pari harmaata hiusta, mutta loppua kohden tuli parit kivatkin pätkät.  Selkeästi meillä molemmilla on samaa vikaa, eli pitäisi ratsastaa välillä vähän muillakin hevosilla kuin vain sillä omalla, sillä siihen helposti turtuu, eikä osaa enään mukautua jonkun toisen hevosen kyytiin ja ratsastaa hevosta juuri sen vaatimalla tavalla.  Saara kyllä totesi että Repa on mukava jättiläinen, jolla pitäisi päästä useamminkin ratsastamaan, jotta niin sanottu yhteinen sävel sekä nappulat löytyisi, jonka ymmärsin itsekin täysin.
  Vierailevan tähtemme laskeutuessa maankamaralle kapusin vielä itse hetkeksi kyytiin kentälle, ja vähän kokeilin miltä hevonen tuntui. Meillä on ollut pientä "hämminkiä" nyt, ei kuitenkaan mitään vakavaa, mutta tämän takia liikuttelua on hieman muuteltu, jotta nähtäisiin tuleeko hevoseen muutosta. Tällä kertaa Repa oli oikein mukava ratsastaa, ja olin oikein tyytyväinen siihen kuinka lyhyttä, rentoa ja rauhallista laukkaa päästiin jopa menemään. Onnistuneeseen pätkään oli hyvä lopettaa, joten mentiin loppukäynnit tekemään lähimaastoon, jossa samalla Saara räpsäisi meistä parit yhteiskuvat.

Ratsastelun jälkeen Repa jäikin jo sisälle. Käytiin vielä katsomassa Idan ( linkki blogiin ) sekä Natan menoa kentällä, josta myöskin otin parit kuvat kun kerrankin sattui kamera olemaan mukana ja taivaalta ei tullut vettäkään koko aikaa niskaan. Tämän jälkeen lähdettiinkin meille takaisin, katsomaan telkkaria, lihomaan sekä pölisemään lisää.
 Tänään sunnuntai aamulla veinkin aamulla Saaran takaisin juna-asemalle. Viikonloppu meni älyttömän nopeasti, ja oikeasti voin sanoa, että vietin juuri yhden kivoimmista viikonlopuista pitkään aikaan. Iso kiitos siitä kuuluu ehdottomasti Saaralle


Psst ! Saaraa voi seurata yllä linkitetystä blogista sekä instagramista käyttäjällä @ohjaksissa,
sekä tallilaistamme Idaa voi seurata myös yllä linkitetystä blogista sekä instagramista @lamminveristamenoa



lainapilotti kyydissä
könötys ja katse maassa, hienosti vedin ! :D

18. huhtikuuta 2018

Kolme pitkää kuukautta jälkeen raskaan päivän



"Yksinään me täällä ryömitään,
ei jäätävä tuuli laula meille,
se laulaa lähteneille.
Ympyrää kuin hyrrät pyöritään, ja siinä kun mietin,
mitä mä teen, niin sä tartuit mua käteen.
Hei, ethän pois mee, en mä osaa elämää, ilman sua.
Jäädään paikalleen, niin ei päivä päätykään, ja hartioilta sun, mä kaiken nään. "


Sydäntä särkevintä on katsoa vanhoja yhteisiä kuvia, joissa molemmat näyttää oikeasti onnellisilta ja nauttivan elämästä, sekä juuri siitä tilanteesta. Ilman itkua ei kuvia selata. Mieleen tulvii epämääräisiä kysymyksiä, yritettiinkö kaikkemme ? Olihan se päätös oikea ? Teinkö jotain aikanaan väärin joka aiheutti tämän kaiken epäonnen sarjakuvan?

Sanotaan että aika parantaa haavat, silti loputtomalta iäisyydeltä tuntuva ikävä ja itseään syyttely kalvaa mieltä. Tammikuun 19. päivä, ei varmaan ikinä unohdu mielestäni. Olen puhunut asiasta parhaan ystäväni sekä mieheni kanssa, jotta kävisin asiaa lävitse, jotta oma mieleni antaisi edes hetkellisen rauhan ja että voisin antaa itselleni anteeksi. Mikään ei vain koskaan ole tuntunut niin suurelta päätökseltä, kuin se että päätät jonkun toisen elämästä. Edes oman elämän päätökset eivät ole koskaan tuntuneet niin pahalta.
Yöpöytäni laatikosta löytyy vieläkin tuppo Texin jouhia, josko joskus saisin aikaiseksi viedä ne eteenpäin. Ajatuksena oli teettää jouhikoru, mutta vielä en ole saanut päätettyä mistä kyseisen korun tilaan. 

En halua että lukiijat ymmärtävät väärin, sillä Repakin on mulle äärettömän tärkeä, mutta se side joka Texin kanssa luotiin, oli jotain aivan omalaatuista. Ei sitä voi sanoiksi pukea, tai verrata muihin. Siksi ehkä ajattelen asian olevan niin vaikea itselleni.  Ei vaan tule koskaan samanlaista hevosta vastaan kuin mitä Tex oli. Kukaan ei pysty viemään saatika paikkaamaan Texin jättämiä jälkiä, eikä niitä tarvitsekkaan.



13. maaliskuuta 2018

Uuden uran haaveilua



Mukavan viikonlopun, neljän hevosettoman päivän jälkeen oli eilen kiva taas palata tallille ja suoraan hevosen selkään ratsastustunnin tähden. Keli ei nyt varsinaisesti ollut mikään ideaalisin tunnille, satoi räntää ja alijäähtyneen veden yhdistelmää, joten veikkaan että jokaisella tunnille osallistuneella katsojalla, ratsastajalla tai tunninpitäjällä oli enemmän ja vähemmän vaatteet märkänä. Mutta ei se mitään, ei meitä ratsastajia sokerista ole tehty !

Tunti aloiteltiin ihan alkukäynneillä, joissa jo heti kättelyssä Repa tuntui miellyttävältä ratsastaa. Se oli tasainen sekä kevyt ratsastaa, sekä omisti tällä kertaa moottorin alusta saakka.  Alkukäyntien jälkeen otettiin ohjat käteen ja aloiteltiin hevosten taivuttelua niin että suoralla uralla väistätettiin hevosen perää sisäpuolelle ja voltilla päinvastoin, eli ulospäin. Näin saataisiin hevoset kuulolle sekä hieman niitä herkistettyä. Repa tuntui kaikki käskyt taas vaihteeksi ottavan eteenpäin vievinä, joten pari kertaa jouduin ottamaan hieman vahvemman pidätteen herätykseksi, ettei eteenpäin pujahtaminen oikein käy, vaan nyt oli tehtävä töitä rehellisesti. Kun eteenpäin pullailu loppui, hevonen kyllä väisti, mutta alkoi tekemään enemmänkin aina pohkeenväistöä kuin vain perän väistättämistä. Tähän kuitenkin vaikutti ratsastajan katoava toinen pohje, jonka vuoksi koko hevonen meinasi päästä pujahtamaan pois pohkeiden välistä.  Loppuun saatiin kuitenkin kivat pätkät, kun ratsastajakin oli hereillä.  

 Kun edellinen tehtävä oli tehty molempiin suuntiin, siirryttiin kevyeeseen raviin ja alettiin tulemaan keskiympyrälle molempien pitkien sivujen keskellä. Keskityttiin siihen että hevonen taipui sekä asettui oikeissa kohdissa että toimi rehellisesti, ja vielä suoralla uralla myös kulki suorana. Kun tämä sujui, tehtiin niin että keskiympyrä mentiin aina harjoitusravissa, ja tämä selkeästi tuotti kankealle sekä jumissa olevalle ratsastajalle hieman vaikeuksia että tuskan hikeä, mutta saatiin myös parit kivat pätkät tehtyä, ilman että ratsastajakaan näytti ihan perunasäkiltä.  Koko tehtävän ajan tempo pysyi kivan tasaisena, enkä esimerkiksi harjoitusravissa alkanut hidastamaan Repaa, vaan yritin parhaani mukaan mukautua nykyiseen raviin mahdollisimman hyvin.

Harjoitusravi "kidutusten" jälkeen saatiin hetki huilata käynnissä, sekä valmistautua seuraavaan koitokseen. Seuraavaksi piti nostaa toiselta lyhyeltä sivulta laukka, laukata pitkä sivu, ja tehdä siihen keskelle keskiympyrä, sekä jatkaa laukkaa seuraavan lyhyen sivun keskelle, jossa piti laskea takaisin raviin ja ravata toinen pitkä sivu niin ettei hevonen kiirehtinyt. Nostot onnistui kivasti, mutta itse suoralla uralla aina tuntui että Repa otti vain lisää vauhtia itseensä, ja kun ruuna lähti laukkaamaan reippaammin niin itse jännityin kyydissä ja jäin puristamaan ohjia ja siitä se kaikki huono saakin aina alkunsa. Nyt kuitenkin tunninpitäjän neuvoilla sain hommaan vähän rotia, ja viimeisen kerran laukkatehtävään tullessamme saimme keskiympyrää jopa pienennettyä sekä laukkaa lyhennettyä inhimillisesti, ja tällä kertaa hevonen että ratsastajakin oli rentoina, jonka tähden tuntui hyvin selkeä ero ratsastettavuudessakin. Tähän pätkään oli hyvä lopettaa tunti. Teimme vielä loppuverryttelyt kunnolla ennen kuin painuimme takaisin talliin.

Täytyy myöntää että jo näistä kahdesta tunnista on ollut todella paljon apua, niin ratsastajan ongelmiin kuin motivaation keräämiseen. Pienikin kentän laidalla ohjeistus saa kummasti nostatettua itseeni kurinalaisuutta sekä yrittelijäisyyttä lisää.
 Nyt saakin nähdä milloin seuraavan kerran päästään menemään tunnille, sillä täällä on satanut muun muassa tänään aivan koko päivän vettä, ja joka paikassa on hirveästi loskaa sekä vettä sekaisin. Pidän todella paljon talvesta sekä lumesta, mutta on se kevätkin tervetullut jo pikku hiljaa, ainakin näin hevosharrastuksen tiimolta. Moottorikelkkailua voisin harrastaa ties kuinka paljon tahansa, mutta nyt uhkaavasti näyttää siltä, että talvikelit ovat kohta ainoastaan vain Lapin seudulla, jonne me ei tänä talvikautena matkata enään. Mutta täytyy vielä Repan kanssa nauttia näistä viimeisistäkin lumista täysin siemauksin, ja suunnata mahdollisesti huomenna maastoa kohti !