30. elokuuta 2018

Takaisin liikutuksen pariin


Onnellisen hevosenomistajan sekä tyytyväisen hevosen pakollinen kuva ensimmäiseltä yhteiseltä ratsastukselta viimeisimmän klinikkareissun jälkeen !

Maanantaina saatiin palata takaisin normaaliin liikuntaan, toki hieman asteittain. Ajattelin että turvallisinta olisi kuitenkin aloittaa liikutus ihan maastakäsin, molempien tähden.  Joten eikun juoksutusvermeet päälle ja kentälle. Aloiteltiin kuitenkin työt ihan kävelemällä kenttää ympäri, jonka jälkeen tein hieman maastakäsin väistöjä molempiin suuntiin ruunan kanssa, jotta saadaan hieman jumpattua sitä kireää takapäätä. Alussa Repa olisi mielellään tehnyt työt ihan vain hutiloiden, eli kipittämällä reipasta käynti lyhyin askelin eteenpäin, mutta kun vähän sitä muistutteli niin se keskittyi oikeinkin mallikkaasti työskentelyyn.  Kun oltiin tarpeeksi väistätelty sekä kävelty otin Repan liinan päähän jossa laitoin sille sitten apuohjat hieman avittamaan. Liike näytti hieman jäykältä, mutta parani loppua kohden. Vaihdeltiin hieman ympyröiden paikkaa sekä kokoa, joissa liikuttiin pääasiassa käynnissä sekä ravissa. Parit laukat otettiin myös jotka tosin pyöri pääsääntöisesti todella nätisti, mutta tietysti tuli niitäkin hetkiä kun ruuna vain pinkaisi ilmaan, pukkasi ja lähti juoksemaan kuin villivarsa konsanaan. Onneksi se meni nopeasti ohitse, eikä vaatinut mitään "toimenpiteitä". Loppukäynnit käveltiin sitten tallin ympäristössä, ennen kuin palattiin takaisin talliin. Hevonen vaikutti tyytyväiseltä, ja liikkui paremmin kuin viime kertaisten hoitojen jälkeen, joten jospa tämä tästä taas rullaantuisi.

Tiistaina liikuttiin ratsain. Alkukäynnit käytiin pellolla kävelemässä, kunnes mentiin kentälle jossa aloitettiin työskentely ihan käynnissä väistättelemällä sekä tekemällä erilaisia kiemurauria sekä pysähdyksiä. Repa vaikutti mukavalta ja yllättävänkin tasaiselta ratsastaa, ehkä hieman kiirehtiväinen alkuunsa, mikä nyt on ihan ruunan tapaista etenkin kun pitäisi työskennellä käynnissä. Kuitenkin kun hevonen jaksoi keskittyä käyntityöskentely suijui mallikkaasti, siirryttiin raviin, jossa tehtiin pääsääntöisesti isoja pääty-ympyröitä sekä kokorataleikkaa, jotta sain taivuteltua sekä aseteltua hevosta tasaisesti molemmille puolille. Hieman jäykkyyttä tuntui alkuunsa, mutta kun sain pohkeen hyvin läpi niin hommakin alkoi itsessään toimimaan kivasti. Laukassa otin vain yhdet nostot molempiin suuntiin joiden tavoitteena oli vain laukata rennosti sekä matkaa voittavasti kenttää ympäri. Se onnistui todella hyvin, ja hevosesta huomasi kuinka tyytyväinen se oli kun pääsi tekemään töitä.  Loppukäynnit otettiinkin taas tallin lähiympäristössä, poissa kentältä.

Keskiviikkona kävinkin tallilla päivällä, kun pääsin koulusta sen verran ajoissa että ajattelin sen olevan hyvä ajankohta käydä siellä. Koulun ja tallin välillä kilometrejä kertyi 62km , minkä ajamisessa meni yllättävän pitkä aika, vaikkakin suurin osa matkasta taittuikin moottoritietä pitkin. Tallille päästyä siivosin ensimmäiseksi tarhan, jonka jälkeen harjasin hevosen tarhassa ja taluttelinkin sen sieltä suoraan kentälle. Kentällä se pääsi juoksemaan irtona hieman, jottei jäisi aivan paikoilleen. Repalla iski hieman hiki tästä pienestä vartin hölkkäilystä, varmaankin osasyyllinen oli lämmin keli ja suoraan kirkkaalta taivaalta paahtava aurinko. Kunnon loppuverkkojen jälkeen talutin ruunan talliin jossa se sai kevyen pesun sekä juoton ennen tarhaan palaamista.  Repa oli hieman laiska liikkumaan, mutta teki kyllä töitä käskettyä.

Tänään Repa sai viettää vapaata sillä itse olen taas jostain saanut itselleni ihmeellisen kurkkukipu - flunssa taudin, joten virrat sekä ääni on aivan poissa. Jos huomenna olisi jo hieman parempi olo tämän päiväisen lepäämisen johdosta, ja pääsisin tallille saakka.

 Millaisia suunnitelmia meille on nyt syksyksi tai ylipäätänsä koko loppuvuodeksi ?
 Hieman on kaikki auki, mutta ainakin olen miettinyt josko etsisin ruunalle vuokraajan, joka sitoutuisi käymään mahdollisimman pitkään, jollain molempia miellyttävällä sopparilla. Opiskeluideni tähden oma aika on hieman koetuksella, ja ehdottomasti haluan suorittaa koulun mahdollisimman nopeasti sekä hyvin, joten tämänkin takia apukädet olisi suotavaa. Toinen mistä olen haaveillut, jos ja kun hevonen tulee kokonaan kuntoon, että sille saataisiin parit startit alle jossain kilpailuissa, mutta tämäkin osio on aikalailla vielä auki, sillä itsestäni tuskin kisoihin on, mutta jonkun muun kuskin kanssa tämä voisikin toimia. Mutta mitään virallisesti en ole vielä lyönyt lukkoon, eli yllä mainitut asiat ovat haaveita ja ajatuksia mitä on pyörinyt päässä. Jos kuitenkin tiedät jonkun reippaan heppatytön, jolla on jo hieman kilpailukokemusta alla, voi niitä ehdotella esimerkiksi instagramin puolella taikka laittaa blogin sähköpostiin viestiä. 

Täytyy kuitenkin aina muistaa että haaveita on monia, mutta kaikki tapahtuu hevosen mukaan.

20. elokuuta 2018

Kontrollikäyntiä klinikalla


c. Saara Juutilainen

Aina välillä mietin kun aloitan uuden postauksen kirjoittamisen uskallanko kirjoittaa tästä julkisesti ja avoimesti kaikkien ihmisten näkyville ? Tuomitaanko minut nyt huonona hevosenomistajana, jonka hevosesta aina löytyy jotain vikaa ?  Olen kuitenkin tullut siihen tulokseen, että mikään asia ei muutu tai kehity jos niistä ei ihmiset jaa omakohtaisia kokemuksia sekä tietoa muille. Ja oikeasti, mitä loppupelissä häviän tällä ? 
Mitä tulee tähän meidän klinikka käynteihin, niin olen vieläkin sitä mieltä yhdessä eläinlääkärin kanssa että täysin priimaa hevosta ei ole kellään, jokaisessa on jokin heikompi kohta mikä tarvitsee jossain välissä huoltoa ja hoitoa. Etenkin jos oikeasti käyttöhevosista puhutaan, ihan varmasti jokaisesta niistäkin korkeamman tason hevosissa on jotain mitä huolletaan säännöllisesti jotta hevonen pysyy käyttökuntoisena mahdollisimman pitkään.

Käytiin siis kontrollikäynnillä klinikalla viime viikon torstaina. Tällä kertaa eläinlääkärikin oli jo klinikalla, joten päästiin miltein samantein aloittamaan tutkimukset.
   Aloitettiin ihan perinteisellä liinassa juoksuttamisella, jotta ell näki miten Repa liikkui. Ruuna liikkui selkeästi paremmin kuin viime kerralla, ja tästä olin itse samaa mieltä, johon lisäsinkin vielä että kotona liikutellessa R on ollut todella paljon miellyttämäpi ratsastaa sekä liikkui mielellään eteenpäin. Takajalatkin mahtui rungon alle aivan erilailla nyt, sekä ne selkeästi nyt toimi niin kuin jalkojen pitäisikin. Jäykkyyttä toki oli vielä havaittavissa, mutta kuitenkin todella paljon vähemmän.  Liikutuksen tiimoilta sovittiin että vielä piikitetään takapolvet sekä kintereet kertaalleen uudelleen, jotta voidaan olla varmoja että niissä ollut tulehdus on kokonaan poissa. Tämän päätöksen jälkeen suunnattiin klinikan sisätiloihin, jossa aloitettiin piikitys. 
   Piikityksen jälkeen oli vielä rokotus sekä hampaiden raspaus. Häpeällisenä ilmoitinkin jo heti kättelyssä olleeni huono hevosenomistaja ja olin suosituksista huolimatta päästänyt raspausajan pitkittymään. Suositus olisi että Repan suu katsottaisiin puolen vuoden välein, mutta nyt viimeisimmästä raspauksesta oli jo mennyt reilusti yli puoli vuotta. Eläinlääkäri kuitenkin totesi ettei suussa ollut pahoja saatika paljoa piikkejä edes, joten hätä ei ollut onneksi niin suuri mitä kuvittelin.
    Toimenpiteiden jälkeen mentiin tekemään paperihommat sekä keskustelemaan jatkosta, jolloin samalla ruuna saisi vielä aikaa herätä päiväkänneistään hieman selvemmäksi ennen kuin lastattaisiin se autoon ja palattaisiin tallille.
 Kotiutusohjeina taas kymmenen päivää vapaata varsinaisesta liikutuksesta, viikon puolen välin jälkeen voi kuitenkin alkaa jo taluttelemaan pieniä lenkkejä. Eli samalla kaavalla mennään kuten viimeisinkin klinikkareissun jälkeinen loma.

Täytyy olla kyllä ylpeä Repasta kuinka kiltisti se käyttäytyi taas klinikalla, ja kuinka toimiva se on. Luottaessaan ihmiseen se tulee vaikka kuuhun saakka perässä. Traileriinkin ajattelin ettei se mene talvella tapahtuneen äskidentin jälkeen, mutta niin se korvat hörössä sinne perässäni käveli kuin ei olisi mitään käynyt. Ehkä meistäkin se isompi stressaaja onkin vain itse hevosenomistaja, eikä niinkään hevonen. Kuitenkin hevosen ollessa todella herkkä aistimaan toisten tunnetiloja, epäilen hevosen toimivan juuri niin kuin itse sen kuvittelen toimivan.
  Sama asia nähtiin kun eilen sunnuntaina meille saapui uusi kengittäjä, josta jo mietin alussa että uskallanko kysyä edes kokeilemaan ruunan kengitystä, vai tulisiko siitä aivan kauhea katastrooffi. Kuitenkin päätin ottaa sen riskin, ja näin jälkikäteen olen todella tyytyväinen että otin sen. Kengittäjän ollessa nainen, hevonen muuttui todella paljon positiivisemmaksi kuin mitä se oli aikaisemmin ollut edellisen kengittäjän kanssa. En tiedä, mitä ruunalle on joskus sattunut sen ollessa vielä kasvattajallaan, mutta miehiä kohtaan se on ollut aina hieman epäileväinen. Kuitenkin hyvien kokemusten kautta se on selkeästi rennompi miehien kanssa kuin aikaisemmin, mutta vieläkin on paljon tehtävää. Tähän ei varmaan autakkaan kuin positiiviset kokemukset sekä aika, ainakin toivottavasti.

27. heinäkuuta 2018

Huoltoa se hevonenkin vaatii

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/
Ainahan sitä jokainen hevosenomistaja toivoo ettei tarvitse soitella saatika käydä klinikalla muuten kuin pakolliset rokotukset sekä hampaiden raspaukset tekemässä. Harvemmalla kuitenkaan on niin hyvä onni että näin pääsee hevosensa kanssa menemään, vaan jokainen hevonen tarvitsee joskus sitä pelastavaa enkeliä tai tuomion antajaa, joksi myös eläinlääkäriksi kutsutaan. Meillä on ollut nyt liikuttelu hieman vähäisempää sillä hevonen ei ole liikkunut mielestäni hyvin takapäästä, ja on ollut sieltä aika kökkö. Askel ei ole pitkää ja sulavaa, vaan töksähtelee kuin ponilla konsanaan mikä on todella outoa, koska onhan kyse isosta hevosesta jolla pitäisi olla pitkä, matkaa voittava käynti.  Hieroja myös sanoi että takapäästä löytyi merkittäviä jumeja, jonka myöden klinikka käynti tuskin olisi pahitteeksi. Hierojan sanaan uskoen kaivoin puhelimen esille sekä varasin Repalle klinikka ajan tuohon viereiseen kylään. Ohjeiksi saatiin ennen klinikkaa liikutella hevosta sen mukaan miltä se tuntuu sekä mennä sen sallimissa rajoissa. Tästä syystä sitten köpöteltiin viikon verran maastossa, sekä pari kertaa käytiin kentällä pyörähtämässä höntsäilyn merkeissä.

Pian kuitenkin perjantai koitti ja suunnattiinkin klinikalle. Kaikesta jännityksestäni hevosen lastaamiseen liittyen oli aivan turhaa sillä Repa käveli korvat hörössä kiltisti perässäni traieriin, ilman että liiskasi varpaani. Klinikalle ajoaikaa kertyy noin 40 minuuttia joka menikin tosi nopeasti, joten saatiin jättää Repa karsinan odottelemaan klinikalla eläinlääkäriä joka oli myös puolitoista tuntia myöhässä. Siinä kerkesi hyvin Repa syömään päiväheinät sekä me hakemaan välipalaa läheiseltä huoltoasemalta.

 Kun lekuri vihdoin saapui aloitettiin tutkiminen liikkeessä, joten lähdettiin maneesiin ensin juoksuttamaan Repaa liinassa ja sen jälkeen tehtiin taivutuskoe. Liike varmisti epäilyksemme, ja eläinlääkärikin oli samaa mieltä että takapolvet ovat tällä hetkellä ruunan vaivana.
   Juoksutuksen sekä taivutuksen jälkeen suunnattiin takaisin päärakennukseen jossa kuvattiin ensin Repan takajalat sekä katsottiin ne ultralla. Jaloista itsessään ei paljastunut mitään uutta kuvista taikka ultrasta, joten pystyimme hyvin piikittämään takapolvet sekä kintereet.
  Olin hieman hämmentynyt että kuinka meille sattui taas niin että hevosesta löytyi jotain "vikaa" , jolla tarkoitin siis piikitystä, johon eläinlääkäri hieman naurahti ja totesi että jokaisessa käyttöhevosessa on aivan varmasti jossain kohdin vikaa enemmän ja vähemmän, se on eri asia kuinka moni haluaa hoidattaa ja tutkituttaa hevostaan sekä lisätä käyttöikää huollattamalla sitä. Eihän kukaan aja autollakaan samoilla öljyillä koko elämää vaan nekin on säännöllisesti vaihdettava ja huollettava jotta käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä.  Tämän kuullessani hieman tunsin oloni helpottuneemmaksi, ja näin ollen pystyin nukkumaan seuraavana yönä.  Myös kaiken tiimellyksen keskellä tutkittiin selkä, sekä ihme pahkura Repan takapäässä, joka osoittautui tuber sacraleksi, joka oli vain normaalia selvemmin näkyvissä, muttei ollut mitään vaarallista. Kuulema toisilla hevosilla se näkyy paremmin kuin toisilla, ja kuten kaikki ruunan nähneet tietävät, ettei se tosiaankaan ole rakenteeltaan mikään kedon kaunein, niin tästäkään ei tarvitse huolestua. 

Mitään sellaista ei siis löydetty minkä pitäisi estää normaalin harrastehevosen käyttöä missään määrin, kunhan muistaa vain venytellä sekä pitää hyvää lihaskuntoa sekä säännöllistä huoltoa yllä. Nythän meillä on käynytkin kerta kuukauteen hieroja, josta on ollut meille iso apu puolin jos toisin.  Jatko klinikalta poistuessamme oli niin että 10 päivää hevonen sai olla tarhalevossa, ja sitten piti palata asteittain normaaliin liikutukseen takaisin. Kahden - kolmen viikon päästä olisi uusinta piikityksen suhteen, sillä kyseessä oli isompi tulehdus johon ei auta kerta luontoinen piikitys vaan yleensä vaatii toisen kerran kunnolla parantuaakseen.  Kotiin lähtiessä Repa oli sitä mieltä että oli tarpeeksi kauan jo seisoskellut ahtaassa pakkopilttuussa, joten hän ei menisi traileriinkaan. Pienen mietinnän jälkeen se kuitenkin kiltisti käveli perässäni koppiin ja päästiin lähtemään kotiin.

Nyt takana on siis viikko lepoa, ja hevonen on selkeästi paljon pirteämpi sekä uteliaampi kaiken suhteen. Jalatkaan ei meinaa pysyä maantasolla tarhassa, vaan olisi mahtava vain mennä sekä liikkua kovaa ja korkealta. Hevosen liike on parantunut selkästi paremmaksi, mutta aivan priimaa se ei mielestäni kuitenkaan vielä ole. Katsotaan miltä hevonen alkaa näyttämään ensi viikolla kun saadaan alkaa liikkumaan normaalisti ratsain.
 Eilen olin myös kahden talliystäväni kanssa samaisella klinikalla kuuntelemassa luentoa hevosen selästä sekä hevosen mekaniikasta.  Aloitettiin ihan perinteisellä teoriaosuudella, jonka jälkeen luennon pitävä eläinlääkäri näytti luennon aiheen demohevosilla, ensin maastakäsin sekä sen jälkeen ratsain. Tästä inspiroituneena tuskin maltan odottaa ensi viikkoa että saadaan alkaa itse käyttämään ja kokeilemaan näitä vinkkejä !

15. heinäkuuta 2018

Kaksi vuotta yhteistä taivalta

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/

Tasan kaksi vuotta sitten muistan kuinka jännittynenä ja samalla niin onnellisena kävelin tallin käytävää edestakaisin, odottaen että pihaan saapuisi hevoskuljetusauto. En pystynyt edes miettimään, että olisin istunut ja odottanut jossain nätisti, vaan aivan koko ajan oli pakko kävellä ja tehdä jotain. Kuinka uuden hevosen tuleminen on aina niin jännittävää ! Kello meni reilusti yli tunnin sovitun ajan, joka vielä entisestään tuntui lisäävän jännitystä. Pian tummanpunainen hevosauto kurvasi pihaan, josta ensimmäiseksi hevostilasta asteli ulos kimo hevonen ja sen perässä Repa. Ruuna oli aivan ihmeissään uudesta paikasta, mutta kiltisti pysyi nahoissaan ja tuli perässäni talliin sille suunniteltuun karsinaan. Olin yhtä hymyä siitä lähtien, kuten äitinikin totesi naamani "paistavan kuin naantalin aurinko", mutta kukapa nyt ei hymyilisi kun on saanut pihaan juuri uuden hevosen ja vieläpä sellaisen josta on haaveillut ties kuinka kauan ?
Siitä lähti meidän yhteinen taival virallisesti liikkeelle.

Mutta mihin me ollaankaan päädytty ?
Nyt kahden vuoden jälkeen tuntuu ettei me mitään suuren suurta olla tavoitettu, ainakaan mitään voittoja ja ruusukkeita kisoista, mutta meidän yhteistä sidettä ollaan vahvistettu sekä luottamusta kasvatettu. Välillä luottamus on saanut hieman kolauksia etenkin ratsastajan osilta, mutta avun ja viisaampien ihmisten kera sitä on kasvatettu takaisin. En kuitenkaan ikinä uskonut että löytäisin näinkin kivan harrastuskaverin sekä ystävän itselleni kaikkien epäonnistumisten jälkeen. Vaikka ruuna ei itsestään mitään ilmaiseksi anna, se on silti todella anteeksi antava ja umpikiltti ettei varmaan toista samanlaista satu koskaan eteeni. Jokaisella ratsukolla on kuitenkin varmasti ne heikkoutensa, ja meilläkin niitä löytyy, mutta kovasti ollaan yritetty saada niitä muutettua positiivisempaan suuntaan.

Miten nyt tästä eteenpäin ? 
Päivä kerrallaan eletään eteenpäin ja yritetään nauttia kaikista niistä yhteisistä hetkistä. Haaveita on monia, sekä suunnitelmia mutta edetään niitä kohti hevosen ehdoilla. Aina olen kuitenkin haaveillut pääseväni taas kisaamaan joskus, mutta oma terveyteni on heitellyt niin paljon, että sen toteutus on hieman jäänyt. Mutta samalla sitä on oppinut arvostamaan niitä pieniäkin hetkiä kun vaikkapa pääsee tallille edes harjaamaan hevosta tai vaikka kävelemään käyntiä ihan selästä käsin metsään. Toivotaan että terveyteni menee nyt vain parempaan suuntaan, jotta pääsisin toteuttamaan itseäni sekä meidän yhteisiä haaveita todeksi.

c. Ida Laine
http://www.idalaine.kuvat.fi/

30. toukokuuta 2018

Toukokuun viimeisiä päiviä viedään !

c. Ida Laine,
idalaine.kuvat.fi
Ahkerasti ollaan koko toukokuu treenailtu. Hyvin saatiin viikottainen valmennus esteillä mahdutettua lähes jokaiselle viikolle meidän ohjelmaan. Pieni toivon kipinä ikuisuuden kestävästä laihdutusprojektin etenemisestä pilkahti. ja toivon mukaan saadaankin nyt kesän aikana hyvin kiloja karistettua. Repa ei tänä vuonna "pääse" laitumeen, sillä haluan saada hevoselta ylimääräisiä kiloja karistettua sekä kuntoa kasvatettua. Niin ruuan perään oleva sekä ruuan hyvin käyttävä ruuna saa nyt siis tyytyä syömään vihreää liinan päässä rajoitettuja aikoja. Tallillamme ei ole oikein puolipäivä laidun mahdollisuuttakaan, ja laitumet ovat todella ravintorikkaita sekä reheviä, ettei oikein ole mahdollista mikään muukaan diili.

Repa on hyvin liikkunut myös niinä päivinä kun itse en ole päässyt tallille Julian avustuksella. Nyt myös itse en ole saanut viiteen päivään ratsastaa, niin olen tallilla pörrännyt ja pyytänyt tallilaisemme Idan Repan selkään, jotta ruuna saisi tarvittavat liikuntansa. Idan ratsastus Repalla on tapahtunut niin että olen itse paikan päällä, keksimässä ratsukolle sopivia tehtäviä sekä ohjeistanut heitä. Hyvin on homma toiminutkin, ei ole ollut valittamista vaan päinvastoin ilo katsoa kun ratsastaja pääsee hommiin oman hevosensa ollessa kevyemmällä käytöllä ja oma hevonen liikkuu vaikkei itse omistaja siihen nyt pystykkään. Tänään kuitenkin toivon mukaan ratsastuskielto loppuu, mutta katsotaan mitä lääkäri sanoo. Pidetään siis peukut pystyssä että pääsen pian taas itse ruunan selkään !

Vapaapäivät menee hyvin siinä kun suunnittelee ja katsoo mitä on tulossa.  Ensi viikolla toivon mukaan on kengitys, seuraavana päivänä ruuna saa taas hieronnan sekä akupunktiota sekä loppuviikosta valmennusta. Myös klinikkareissu on tehtävä huollon puolesta, sillä rokotukset sekä hampaat on hoidettava ajantasalle piakkoin, eli rahan menoa löytyy, mutta sitähän tämä on ; kovin kallis harrastus, mutta kuitenkin sellainen elämäntapa mistä ei osaa luopua. ;)


c. Ida Laine
idalaine.kuvat.fi


5. toukokuuta 2018

Lihashuoltoa ja neuloja

Kuva: Saara Juutilainen, Ohjaksissa

Vappu tuli ja meni muiden juhliessa sitä ulkona, kun itse tarrauduin tukevasti pöntön reunoihin. Ihana vatsatauti iski jostain, ja piti kourissaan lähes viikon ajan.  Lääkärillä käytyäni sain hyviä jippoja helpottamaan oloa, mutta itse tautia ne eivät vieneet pois. Oli vain pakko sairastaa ja toivoa taudin lähtevän pian pois. Mutta mikä onkaan parempi idea, samalla kun itse yrittää toipua niin huoltaa hevosta. Meille tuli vihdoin ja viimein kaivattu hieroja keskiviikkona tallille, joka käyttää myös hieronnan ohella akupunktiota.

Alku fiilikset hieronnasta oli hieman jännittyneet, sillä mietin syvästi mitä Repa mahtaisikaan sanoa tästä hemmottelusta, että pitäisikö se siitä vai inhoaisiko se sitä yli kaiken. Näin jo sieluni silmin kuinka Repa näyttäisi parastaan hierojalle pakenemalla paikalta, niin kuin teki vieraalle kengittäjällekkin joka tuli vain hevosen vierelle seisomaan, josta Repa olikin sitten vähän toista mieltä.. Jokaisessa hevosessa toki on ne ns huonot kohdat joita ajan kanssa yritetään parantaa, ja tämä käytös on varmaan yksi ja ainoa miinus ruunan kohdalla.

Homma aloitettiin ensimmäisenä hieronnalla, jossa todettiinkin niiden kohtien olevan jumissa mitä epäilinkin kun pyydettiin hierojaa käymään. Kuten oli arvattavissa, koko lihaksisto kaipasi säännöllistä huoltoa, ja se lisätäänkin nyt must to do-listaan, niin että se tehdään säännöllisin väliajoin. 
   Itse neuloista hevonen ei sanonut mitään, rentoutui vain silmissä mikä oli positiivinen yllätys, sillä odotinkin vähintään hevosen lentävän kattoon ja katoavan paikan päältä mutta turhaan, onneksi.

Seuraavana päivänä, eli torstaina meillä oli toisen etukengän paremmin kiinnitys operaatio meneillään, jonka piti olla helppo, simppeli sekä nopea, mutta loppupelissä siinä menikin kauemmin kuin kuviteltiin, mutta pääasia oli että naulat saatiin oikeaan paikkaan. Nyt voidaan vain toivoa että kenkä pysyy paikallaan tulevaan kengitykseen saakka.  Muuten torstain ruuna sai viettää vapaana hieronnan johdosta. Olemukseltaan ruuna vaikutti normaalia enemmän rauhallisemmalta sekä levollisemmalta.

Loppuviikon Repa saa liikkua kevyesti, vähän sen mukaan millaiselta se tuntuu. Itse olen käymässä mökillä näin viikonlopun ylitse, mutta Repa pääsee hyvin liikkumaan tallilaisemme Julian avustuksella. Katsotaan miten hieronta vaikuttaa nyt ruunaan. Seuraava hieronta onkin noin kuukauden päästä seuraavan kerran.

22. huhtikuuta 2018

Vieraileva pilotti ankean sään armoilla


Perjantai alkoi älyttömällä talon siivous operaatiolla, eikä tilannetta helpottanut ainakaan kaksi juoksuista koiraa. Näin jälkikäteen jopa pohdin, oliko siivoamisesta ylipäätänsä mitään hyötyä, sillä täällä näyttää nyt näin sunnuntai iltapäivästä aikalailla samanlaiselta miltä näytti perjantaina ennen kuin aloin siivoamaan asuntoamme. No mutta, ei se mitään, olipahan tässäkin taloudessa hetkellisesti jopa todella siistiä !  Siivoamisen jälkeen lähdettiinkin juna-asemalle, meidän ihanaa luumäkeläistä vierasta, eli Saaraa (linkki blogiin ) vastaan. Siitä sitten kaupan kautta kotiin grillaamaan, ja pölisemään kuulumisia yö myöhään saakka.

Lauantai aamulla suunnattiin avuksi Rahulan Rehulla järjestettävään match showhun, jossa toimin kehäsihteerinä, ja Saara oli vähän kuin yleismies-jantunen nimikkeellä paikan päällä.  Kylmä tuuli sekä sadekuurot verotti osallistujia aikalailla, joten koko tapahtuma oli hyvin paketissaan parin tunnin päästä. Mätsärin jälkeen pysähdyttiin vielä kotimatkalla Veljekset Wahlstenin 100-vuotis syntymäpäivillä, jossa oli jos jonkinlaisia tarjouksia. Itselleni sieltä lähti mukaan rain busterin vuoreton sadeloimi 30e, sekä fleeceliivi 5e äidilleni. Vietiin sen jälkeen ostokset kotiin, ja lähdettiin läheiseen Bus burgeriin syömään suuret hampurilaiset kitusiimme, jotta jaksaisimme touhuta loppupäivän tallilla.

Syötyämme kunnolla itsemme lähes ähkyyn saakka, vaihdoimme vaatteet ja suuntasimme tallille. Keli ei matkalla näyttänyt kovin lupaavalta, sillä välillä vettä satoi niin lujaa ettei meinannut nähdä kunnolla eteensä saatika tietä ollenkaan. Tallin pihassa hieman ripotteli ja tuli sellaisia kuuroja että satoi vähän rankemmin, mutta Repan varustuksen aikana keli hieman parantui, ja päästiin ratsastamaankin lähes kokonaan ilman sadetta. Pieni ripaus tuli jossain välissä vettä mutta hyvin pienesti, onneksi. 

Ekana selkään kipusi vieraileva tähtemme, eli Saara. Vähän pieniä vinkkejä heittelin siinä samalla Saaralle, että mitä siellä kannattaa tehdä jotta ruunan saa toimimaan vähän jouhevammin ja ettei se tuntuisi aivan rautakangelta, siinä ohella kun yritin räpsästä parit kuvat tästä parivaljakosta muistoksi.  Loppua kohden meno näytti silmääni kivalta ja Saarakin näytti hieman rentoutuvan selässä. Saaran mielipide  Repasta oli se, että ruuna oli iso, ei niin korkeudeltaan mutta rakenteeltaan raskaampi kuin hänen Hugonsa, joka totta kai piti aivan paikkaansa, kun molemmat hevoset olen itsekin nähnyt. Ratsastettavuudeltaan erilainen kuin mihin oli tottunut, joka hieman aiheutti alussa ehkä pari harmaata hiusta, mutta loppua kohden tuli parit kivatkin pätkät.  Selkeästi meillä molemmilla on samaa vikaa, eli pitäisi ratsastaa välillä vähän muillakin hevosilla kuin vain sillä omalla, sillä siihen helposti turtuu, eikä osaa enään mukautua jonkun toisen hevosen kyytiin ja ratsastaa hevosta juuri sen vaatimalla tavalla.  Saara kyllä totesi että Repa on mukava jättiläinen, jolla pitäisi päästä useamminkin ratsastamaan, jotta niin sanottu yhteinen sävel sekä nappulat löytyisi, jonka ymmärsin itsekin täysin.
  Vierailevan tähtemme laskeutuessa maankamaralle kapusin vielä itse hetkeksi kyytiin kentälle, ja vähän kokeilin miltä hevonen tuntui. Meillä on ollut pientä "hämminkiä" nyt, ei kuitenkaan mitään vakavaa, mutta tämän takia liikuttelua on hieman muuteltu, jotta nähtäisiin tuleeko hevoseen muutosta. Tällä kertaa Repa oli oikein mukava ratsastaa, ja olin oikein tyytyväinen siihen kuinka lyhyttä, rentoa ja rauhallista laukkaa päästiin jopa menemään. Onnistuneeseen pätkään oli hyvä lopettaa, joten mentiin loppukäynnit tekemään lähimaastoon, jossa samalla Saara räpsäisi meistä parit yhteiskuvat.

Ratsastelun jälkeen Repa jäikin jo sisälle. Käytiin vielä katsomassa Idan ( linkki blogiin ) sekä Natan menoa kentällä, josta myöskin otin parit kuvat kun kerrankin sattui kamera olemaan mukana ja taivaalta ei tullut vettäkään koko aikaa niskaan. Tämän jälkeen lähdettiinkin meille takaisin, katsomaan telkkaria, lihomaan sekä pölisemään lisää.
 Tänään sunnuntai aamulla veinkin aamulla Saaran takaisin juna-asemalle. Viikonloppu meni älyttömän nopeasti, ja oikeasti voin sanoa, että vietin juuri yhden kivoimmista viikonlopuista pitkään aikaan. Iso kiitos siitä kuuluu ehdottomasti Saaralle


Psst ! Saaraa voi seurata yllä linkitetystä blogista sekä instagramista käyttäjällä @ohjaksissa,
sekä tallilaistamme Idaa voi seurata myös yllä linkitetystä blogista sekä instagramista @lamminveristamenoa



lainapilotti kyydissä
könötys ja katse maassa, hienosti vedin ! :D